tiistai 13. maaliskuuta 2012

Kuulumisia

Että mitä vilskettä ja vilinää. Ei ole kerennyt edes lemppari blogeja käydä lukemassa. Melko monta päivitystä onkin mennyt minulta ihan ohi suun.



Me <3


Tänäänkin herätys oli enne klo 6, kyllä enne kello aamu 6, mutta se ei haitannut yhtään kun ulkona oli niin ihana ilma. Bussille kävellessä tuoksui nimittäin keväältä. Keväässä on mielestäni ihan omanlainen tuoksunsa ja haistoin sen tänään ensimmäsen kerran. Ja sillä tuoksulla en tarkoita sitä p*askan hajua, jota jotkut pitävät kevään ominaistuoksuna. Joka tapauksessa, ilma oli myös kuin morsian kun pääsin harjoittelusta pois. Ja toivottavasti pysyy koko illan mainiona. Meillä on nimittäin Aadan kanssa suunniteltu mukavaa puuhaa kaverin ja koirakaverin kanssa.

Kevät?

















Eilen illalla olimme koiran kanssa Agilityssä kuukauden pitkän tauon jälkeen. Oli taas kyllä ihan mahtavaa ja tauko oli tehnyt meille selvästikin hyvää, koira oli jopa muistanut ottaa korvat mukaan treenihalliin, harvinaista herkkua.


Lenkkireitiltä, stadin sykkeestä.

Viikonloppu meillä vierähti kotona vieraillessa. Pitkä matka, autossa istuminen, myöhään matkustaminen ja liian vähäiset yöunet vaativat veronsa, ja maanantai päivä menikin kaupassa käyden ja töiden jälkeen nukkuen. Virkeänä olin sitten siellä harrastamassa.


Iloinen auringosta (ja hangesta) nauttija.

Ulkoilemaan hiphei! Kuvat ovat muuten naistenpäivän päivälenkiltä

-h

torstai 8. maaliskuuta 2012

Torstai aamu

Ihana aurinkoinen aamu ilahdutti meitä. Olkkarissa tein pieniä muutoksia taulujen osalta.


Kuvanjälki mitä mahtavinta, hmm, mitenniin järkkäriä odotellessa... Mutta siis Chaplin sai väistyä ja laitoin tilalle isomman mustavalkoisen kehystetyn julisteen. Vinoon näemmä.


Samoin sohvan yläpuolelle laitoin mustavalkoisen elokuva julisteen. Julisteet ovat muuten löytyneet tästä asunnosta kaapin päältä muutama kuukausi muuton jälkeen. Pistettiin kuvat kehyksiin ja ne ovat olleet työhuoneessa tähän päivään asti, mutta ajattelin että ne sopisivat myös olohuoneeseen.

Mitä mietitte, parempi vai pahempi verrattuna aiempaan olohuone postaukseen?


Nämä tuotteet ostin meille viime kauppareissulta. Tarkoitus on kunnostaa nuo olohuoneen tuolit (vaikka kuvissa ne näyttävätkin olevan niin hyväkuntoisia, niin luonnossa ihan ei.) Samalla maalilla voisi myös vähän tuunailla noita kukkaruukkua, maybemaybe.


Mamman uskollinen kuvausapuri. Sain juuri tasan 1 kuvan noista maalipurkeista ettei niissä vilahtanut joku nenänpää, tassu tai häntä. Ei tehdä elämää liian helpoksi! Nenäliinoja kassiin ja kohti harjoittelua jossa loppuilta vierähtää mukavasti. Mites teidän naistenpäivä? Onko luvassa jotain ihanaa hemmottelua?

-h

tiistai 6. maaliskuuta 2012

A star is born

Pallomahainen daami josta mainitsin hetki taaksepäin julkaistussa perjantain postauksessa, on nyt haljennut osiin eli synnyttänyt eli maailmassa on monta ihanaa koiranpentua lisää. Monta pikku tähteä.


Tältä daamilta odotetaan meille toista koiraa ja tällä hetkellä näyttää siltä että meidän kauan kaivattu pikku tytteli kotiutuisi meille huhti-toukokuun vaihteessa. 8 viikon aikana kerkeää kyllä tapahtua vaikka ja mitä, joten pidetään vain sormet ristissä että kaikki menisi hyvin ja Aada saisi pikkusiskon.

Ja kyllä, olen ihan hullu sekopää kun haluan toisen nartun tänne. Ja kyllä haluan aloittaa alusta pissa-kakkarumban vaikka toisen kanssa siitä on päästy eroon.


Aada vauvana

Joitakin tavaroita olen jo pikkuista varten hankkinut ennakkoon ja paljon on meillä jo ennestään. Ajattelin että teen myöhemmin pienen postauksen koiranpennun kotiutumiseen varautumisesta. Ainakin sanomalehtiä täytyy jostain hamstrata, meille kun ei lehteä tule laisinkaan. Täällä ollaan kyllä hyvin innoissaan ja odottavaisin mielin.Kovati mietitään, että mitenhän tuo isompi tyttö suhtautuu uuteen tulokkaaseen. Odotamme kaiken sujuvan hyvin, kun vain järjestämme sitä ihan omaa aikaa molemmalle tytöllemme. Ikäeroa koirillamme on vajaat kaksi vuotta.

Nyt vain odotellaan että saamme mennä tapaamaan uutta perheenjäsentämme. Henkisesti kannattaa alkaa varautua koiravauva päivityksiin.

-h

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Makuuhuoneen sisustusunelmia

Olen jo pitkään metsästänyt makuuhuoneeseemme päiväpeittoa. Ostaessamme uuden sängyn reilu vuosi sitten jäi vanha peite pieneksi (eikä ihme, kasvoihan sängyn koko 120cm:ä tuonne 160cm:n, TYKKÄÄN!). En halua ostaa mitään väliaikaisratkaisua vaan metsästän sitä täydellistä. Paha tapani on, että jos epäröin jonkun tuotteen suhteen niin luultavasti en sitten kuitenkaan tule pitämään siitä, vaikka sellaisen päättäisin hankkia. Täällä siis ei toimi se että uskotellaan itselle sen olevan ihan kiva.

Makuuhuoneessa on tällä hetkellä valkoiset verhot ja valkoiset kalusteet, joten päiväpeitto saisi olla jotain muuta väriä kuin valkoinen. Lisäksi makkarissa on ne, ah niin ihanat, valkoiset seinät kuten koko muussakin asunnossa.

Syteen tai saveen, niin Wilhelmiinan kellarista löysin omaan silmääni tällä hetkelä täydellisen päiväpeiton tyynyineen. Ja V hyväksyi nämä myös, joten nämä kotiutan meille varmasti tässä kevään aikana!

kuvat: Wilhelmiinan kammari
Tällä hetkellä miellyttää ainakin omaa silmääni enemmän kuin paljon. Entä sopisiko tällainen taulu tähtipeitteen kaveriksi makuhuoneen seinää koristamaan?
kuva: keepcalmandcarryon.com

TuoWilhelminan kammari on oikea aikuisten karkkikauppa. Voisin kotiuttaa sieltä yhtä ja toista ihanaa. Minun täytyy jatkuvasti muistuttaa itseäni meidän hyvin rajallisesta säilytystilasta. Lisäksi kaikki esineet eivät voisi millään olla samaanaikaan esillä, ja eipä meillä olisi kaikille kyllä tilaa tai paikkaa. Mutta saahan sitä haaveilla? Ehkä sitten kun omistetaan se iso talo ja on monta huonetta laitettavana niin voin kaikki ihanuudet tuoda meille.


kuva: Wilhelmiinan kammari
Tämä suihkuverho saa myös kyllä ihan vapaasti asettua meille asumaan! Ostin vasta uuden, mutta tämän voisi ostaa odottamaan aikaa jolloin edeltäjänsä on hommansa hoitanut. Pakko varmaan laittaa samaan pakettiin päiväpeiton ja tyynyjen kanssa. On tuo tähtikuvio vaan niin kiva. Olen tykästynyt siihen nyt sillätavalla että tulee vastaisudessa varoa ettei koko koti muutu pelkäksi tähtisumuksi. Onneksi on tuo ylivalvoja V.

Täällä ollaan sairastuttu johonkin ihanaan tautiin. Lihakset hellänä, selkää jomottaa, päänsärky yrittää hiipiä ilmoille ja kuumetta, jota minulla ei ikinään ole ja kurkku kipeänä ääni maassa. Onneksi nenä ei vuoda. Se olikin ainoa positiivinen asia tässä tilanteessa. Buranaa naamaan ja petiin. Niin kai se on tehtävä. Harjoitteluun ei ole mitään asiaa, joten muutama pakollinen lepopäivä tuli juuri lisää. Jäi sitten kaikki tälle päivälle suunnitellut toiminnot myös toteuttamatta.

-h

Haaste

Life as you know it blogia pitävä N haastoi minut, no pitäähän sitä yrittää vastata.

Lempiväri: Tykkään väreistä paljon, mutta kyllä se vaaleanpunainen eri sävyineen taitaa vetää pisimmän korren, myös turkoosi on hyvänä kakkosena. Sisustusta ajatellen niin nykyään suosin vaalean ja tumman kontrasteja eli valkoinen, musta ja harmaan sävyt tulee siellä esiin.

Lempieläin: Koira <3

Lempinumero: pappappaa enpäs ole ikinään miettinyt asiaa, laitetaan 2, sillä kaksin aina kaunihimpi

Paras alkoholiton juoma: vanha kunnon coca-cola, aito ja oikea, ei laittia tai jäljitelmiä, vaikka kyllä nekin uppoavat paremman puutteessa enemmän kun hyvin.
Facebook vai Twitter:  Facebook.

Intohimoni: Koirat, koirat ja koirat. Ollu jo pikkutytöstä lähtien ja aina on lähipiirissä ollut koira ja veikkaanpa että meillä ei koirattomia ajanjaksoja pahemmin nähdä. Myös muut eläimet, haaveissa on oma hevonen sitten joskus kun tämä helsinki jää taaksepäin.

Lahjojen antaminen vai saaminen: Tykkään molemmista, mutta ehkä olen vähän pikkutyttö kun lahjojen saaminen on kivaa, varsinkin jos lahja on mieluinen.

Mieleisin kuvio tai muoto: Tähti ja sydän

Paras päivä viikossa:  Vapaapäivä, mihin se sitten ikinään sattuukaan. Maanantai myös koska silloin meillä on agility.

Lempikukka: Gerbera.






Haasteen laitan eteenpäin seuraaville Blogeille joita käyn seurailemassa


Kaksitassua 
Tassujen tahtiin 
 Unelmista totta
Janinastar


-h


ps. jokohan sitä olisi tarpeeksi vitkuteltu että voisi aloittaa sen siivouksen? 

lauantai 3. maaliskuuta 2012

L niinkuin lökölauantai

Eilen oltiin tosiaankin Nosturissa katsomassa Pariisin Kevään keikkaa. Hyvän setin vetivät ja tuli ihan pompittua mukana. Voittekos uskoa että näin ajoittain lavalle! Pituutta kun ei tälle tytölle ole suotu kovinkaan ruhtinaalisesti. Yleensä keikalla tuijottelen ihmisten niskoja ja yritän haukata jostain välistä happea. Jokin karma on myös se, että edessäni seisoo aina mies joka viuhtoo käsillään koko keikan ajan.





Keikka oli ikärajaton ja keikan jälkeen alakerran baarissa olisi ollut I <3 Paris jatkot, mutta koska molemmat oltiin herätty aamulla ennen kuutta, niin kiltisti lähdettiin alaikäisten kanssa kotiin nukkumaan. Junaa odotellessa meni sen verran aikaa että kotona olin vasta lähempänä puoli kolmea ja täysin valmiita petiin. Hyvä kun jaksoi naaman pestä.

Tämä päivä onkin sitten tiiviisti vietetty sisällä, törkeää kauniin ilman haaskausta, pakko myöntää. Nykyisin ei vain ole kovin usein mahdollisuutta viettää ihan täysin lökölökö päivää, niin pitihän siitä ottaa ilo irti. Josko huomenna näyttäisi naamaa ulkosalla? Ruuaksi on nautittu tulisia kanansiipiä nam nam. Ja telkkarista katsottu kaikki viikolla tulevat ohjelmat joita ei ole kerennyt katsoa ajallaan. Illan päätteeksi jos menisi sänkyyn vielä lukemaan kirjaa. Huomiseksi on sen verran suunnitelmia, että aijon nukkua pitkään ja sitten siivota meidän työhuoneen, jossa ilmeisesti on sattunut pienimuotoinen räjähdys tai luonnonkatastrofi? Kumpihan siihen sekasotkuun on syynä, sillä eihän ihmiset tässä taloudessa sotke, juu ei. Verhokangas odottaisi yhä ompelijaansa ja yksi keksiohje testaajaansa, mutta ei kaikkea voi keretä yhden viikonlopun aikana. Katsotaan sitten huomenna mitä saatiinkaan aikaiseksi. Lisäksi mielessä pyörii pieni postaus makuuhuoneen sisustuksesta.

Pari päivää sitten kirjoittelin noista sisustustarroista joita mietin eteiseen (kait sen verran täällä opiskelija kämpässäkin saa seiniä tuunata). Löysin ehdottoman mieleisen tarran myös olohuoneen seinään.


kuva: art4u.fi
Nää pöllöt on kyllä niin sööttejä! Tarralla on kuitenkin hintaa yli 40 €, joten en ole ihan varma että raaskisinko tarrata sen tähän väliaikais kämpän seinään. Mutta joku vaan näissä iski kyllä ihan täysillä. Ovat minusta niin söpöjä, herttaisia ja melko veikeitä kavereita.

-h

torstai 1. maaliskuuta 2012

Yksin kotona

V ja Aada lähti livohkaan. V meni kaveriaan tapaamaan viikonlopuksi ja otti koiran mukaan maalle. Miinukset ja plussat:

            + koira tykkää olla "maalla"
            + saa nukkua ilman häiriötekijöitä, eli x-asennossa keskellä sängyä ja juuri niin pitkään kun huvittaa
            + ei tarttee lähteä aamulenkille
     
            +/- ei häiriöntekijöitä siivotessa eli oletetaan että siivoan

            - lenkkeilyn puute, ilman koiraa ei tuu laitettuu nenäänsä ulkoilmaan
            - veivät auton, ei sit vissiin käydä muualla kun lähikaupassa
            -  tulee ikävä, niin tyhmältä kun se kuullostaakin

No huomenna sitten sitä ikävää unohtamaan sinne Pariisin Kevään keikalle.

                                                                                                                                                         
Tuu rokkaa mun tanssilattiaa. No todellakin tuun!
 

-h

pst. maaliskuun eka, eli virallisesti kevätkuukausi, eli lumet sais nyt sit vaikka häippästä veks pois